Sivut

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tapahtumia 9.9

Käytävällä tuli vastaan niin nuutuneen näköinen mies, että en ollut tuntea. Ei halunnut uloskaan lähteä, no istuskeltiin aulassa ja takkatilassa, ulkonakin alkoi satamaan vettä. Taas oli lääkäri käynyt tekemässä kotiutumis suunnitelmia ensi viikolle. Kehotanut myös lisäämään suolaa ruokiin, no on ne suola arvot ym. arvot vähän pielessä tuon vatsan takia. Klo 18.50 toi tumma mies hoitaja lääkettä, tämä pitää ottaa heti se on vähän myöhässä, (olisi pitänyt ottaa puoli tuntia ennen ruokaa)Kysyin Somacia, jota hän sai muutamana päivänä aina lääkkeen kanssa, ei se jaetaan vain aamulla tyhjään vatsaan, joo näinhän se on. Voi näitä vanhusten hoitajia, eikö heillä ole ketään "kotona", jos ihmisellä on huono kuulo, sekä aristelee sairaalassa oloa, eikö silloin voida kysyä, YMMÄRSITTEKÖ tämän? Oli taas suuri huoli tulevaisuudesta; "mihin ne meinaa mut täältä pompata kun en saa enää käyttää tätä kärryä?" Meni taas hetki tällä hitaalla Hämäläisellä ymmärtää/keksiä mistä on kyse. "Fysioterroristi" oli käynyt tekemässä omaa kunto arviotaan, todeten miehen tarvitsevan rollaattoria, mutta se pitää hakea apuvälinekeskuksesta, täältä sitä ei anneta. Napakasti utelin ukolta, että tarvitaanko meillä rollaattoria, vai selvitäänkö ilman? "Kyllä minä pystyn ilman tota käveleen"! Selvä siitä ei enempiä huolia kanneta! Niin minä sille likallekkin sanoin, että puheenjohtaja päättää, huomenna iltapäivällä likka tulee kysyyn sinulta sitä. No niin, minähän se päätän kaiken.

Tapahtumia 8.9

Reipas vauhti ville odotteli ulos menoa, kierrettiin sairaalan alue ympäri. (eihän minun kunto tätä kestä) Lääkkeet on taas kiven alla, ei, ei sitä nyt, tarkastan,, oli ne, niitä ei vaan ollut jaettu. Klo 19, iltakahvin kanssa on jaettu normi lääkkeet, vaan eipä näkynyt missään. Ukko hörppi teetä ja söi leipää muristen anna niiden pillereiden olla, kun eivät anna niin olkoon. Saman aikaisesti huomasin virolaisen hoitajan työntävän lääkekärryä kovalla kiireellä, ei annettu ruokaileville lääkkeitä. Ukko haluaa aina syödä jotakin lääkkeiden kanssa, niinpä kipitin lääkekärryn kiinni ja pyysin mieheni lääkkeitä, ei minä en anna niitä, minä tuo ne sinne. Ilta lääkkeet meillä jaetaan huoneisiin, koska suurin osa potilaista on jo vuoteessa. (vajaan kahden viikon kokemuksella tämä oli ensimmäinen kerta näin) Kello ehti näiden lääkejuoksujen kanssa jo 19.44, tuli pieni hoppu poistua osastolta, vierailuaika päättyy klo 19. Ukko tuli aulaan saattamaan ja purkamaan pahaa mieltään, se lääkäri kävi aamulla, se sano: "Kyllä me täällä hoidetaan teitä hyvin, ei teidän vaimonne eikä sairaanhoitaja tyttärenne tarvitse olla huolissaan." Hyvä näin, uskon sen ja soitan tytöllekin että kaikki hyvin, lohduttelin. Bussimatkan kotiin kiroilin, toivottavasti vain hiljaa itsekseni. Nämä etelän ihanat ihmiset, en minä rasisti ole, virolaiset vain ei ole suosikkejani!

Tapahtumia 7.9

Taas OKKSssa. Ulkona käveltiin ja istuskeltiin, vähä väsy mies. Hieman pilkettä silmäkulmaan nousi kun prinssi-2, miniä ja poika tulivat käymään. Kello 16.30 jaettiin Primpperan, klo 17 Kuplaton ja Somac. Vatta toim suht. normaalisti. Sinne sitä hän jäi vilkuttamaan,,

Tapahtumia 6.9

Meikun ppkl oli edelleen aamulla miehen sijoituspaikka, siellä odoteltiin lääkäriä. Kirurgi kävi, ei tarvetta leikkaukseen, syy vatsan temppuiluun on ison leikkauksen jälkeen ns. suolilama. (kiinteää ruokaa annettu liian aikaisin) Jopa kello joutui täälläkin, paluu Oulunkylän kuntoutussairaalaan alkoi noin 15.30. Olisin pääsyt samassa autossa Okeliin mutta,, en ymmärrä miksi ukon silmälasit olin jättänyt kotiin ja ne piti lähteä hakemaan. No tämä matkustaminenhan on minulle mieleistä, murrrrrrr. Vihdoin selvisin ukon luo, siellä oli kiukkuinen mies; minulta ne jäi silmälasit sinne sairaalaan, kävisitkö sinä ne hakemassa? Älä hätäile, kaivoin kaivatut apuvälineet laukustani ja sanoin, minähän sanoin hakevani ne! Hieman syötiin, huono olo edelleen, se on ymmärrettävää.

torstai 15. tammikuuta 2015

Tapahtumia 5.9

Soitin aamulla klo 8.30, lääkäri ei ollut paikalla. Taisi olla hyvä niin, sainpahan huutaa oikein sieluni kyllyydestä hoitajalle (joka tietenkin oli syytön). Vaadin että miehen vatsa on tutkittava kunnolla ennen kotiuttamisen suunnittelua. Lääkäriä on informoitu näistä vatsavaivoista ja oksentelusta. Lääkäri on luvannut katsoa potilasta ja kotiuttamispäiväähän ei ole vielä päätetty. Ei se vatsa KATSOMALLA parane se on TUTKITTVA! (tulipa halottua hiuksia sanamuotojen kanssa, toki ehkä syynä on rasistisuuteni) Vatsan toimimattomuus ei liity varsinaiseen meillä hoidettavaan sairauteen. MITÄ, vatsa on toiminut tähän asti normaalisti, jos nyt aorta ja vatsa ole yhtä ja samaa niin syy yhteys niillä on tässä tapauksessa! Menin klo 13.35, miestä ei löytynyt mistään. Huoneen hoitaja tuli vastaan kysyin miestäni; Eikö ne soittaneet teille, miehenne vietiin Haartmanin päivystykseen, niin tutkimuksiin. Kansliasta sain numeron Haartmanin ppkle, kerkesin kysyä että oliko lähtö niin kiireinen että ette voineet soittaa minulle. Tota se tota se unohtunut. (sarvipää sentään) Haartmanistahan mies löytyi, käytiin vatsaröntgenissä, sitten siirryttiin Meikun päivystyksen valvontaan odottamaan aortan kuvaamista. Ennen kuvaamista alkoi tulla koko suun täydeltä ylen, siisti mies kun on niin pari tippaa omille housuille mutta täys tähtäys hihaani ja rinnuksilleni, kiitos. Tämän jälkeen laitettiin miehelle nesteytystippa ja nenämahaletku. Lääkäri kävi katsomassa ja totesi, otetaan kuvat leikatusta alueesta kuvat ja mietitään mitä tehdään. Kuvat näytti hyville, pidetään täällä aamuun, sitten siirretään ehkä kolmiosairaalaan. Tässä vaiheessa kello oli 02, taksiin kotiin ja suihkuun. Pitipä sattua kohdalle taksinkuljettaja, nainen, puolivuotta ollut sairaslomalla, yökuskina ollut kuusi vuotta, tiedon haluinen ihminen. Teki mieli sanoa että, turpa tukkoon. Päivä se tämäkin!

Tapahtumia 4.9

Hymyilevä mies odotti ulos pääsyä. Koetin aamulla syödä vähän puuroa, päivällä oli jotain keittoa koetin sitä vähän niellä, hyvä näin. Ulkona oli mukava ilma, niinpä kävelimme noin 700 metriä, huomasin kävelyyn tulleen pientä "humalaisen heitto askelta". Varmaan osa syynä tähän askeltamiseen on syömättömyys. Asiasta olisin kysynyt hoitajalta mutta, iltavuoron hoitajia ei näkynyt missään! Päiväkahvillakaan ei ollut yhtään hoitajaa auttamassa, osaston laitoshuoltaja juoksi ja jakoi päiväsaliin selviytyneille potilaille kahvit. Jäiköhän liikkumisessa avustettavat potilaat ilman kahvia, näin uskoisin. Päivälliselle tuotiin potilaat kovalla kiireellä, mutta hoitajat eivät olleet jakamassa ruokaa, ainoastaan lääkkeet jaettiin. Laitoshuoltaja huolehti ruuasta, sääli kurkisteli olkapäälläni ja melkein tarjosin apuani. Yksi hoitaja oli hitaampi kuin minä, onnistuin kerjäämään häneltä Nutrilet ravintovalmisteen ukolle yö ruuaksi. Tässä tämäkin päivä taittui.

Tapahtumia 3.9

Yritin tavoittaa osastonlääkäriä useampaan otteeseen, oli kierrolla, kokouksessa , potilas palaverissa, syömässä ja tuuraamassa toisella osastolla. Pitäisikö tässä vaiheessa hihkua onnesta vaiko kiukusta? No minä olen minä eikä mikään ole koskaan minun mieliksi. Ukko odotti apeana ja väsyneenä sängyssään, ylös noustessa hieman huimasikin. Tuleekohan minusta enää elävää kysyi hän, katsoi sitten pitkään ja hiljaa minua silmiin joista herahti vesi valtoimenaan valumaan. Älä sitä epäilekään, kyllä sinä täältä kotiin tulet ja kävellen jos ei muuten niin pahan sisun voimalla! Mutta kun en pysty syömään mitään ja se vähäkin tulee ylös. Ei lähdetty kävelemään, ei kahville, ei syömään, ei iltapalalle. Aulaan istumaan sentään hetkeksi jaksettiin kävellä. Yöpuvun vaihtoon pyysi apua, meidän isäntä, ei juma, tästä ei taida tulla enää mitään ajattelin. Sänkyyn sammui mies ennen kuin kerkesin ovi aukkoa pidemmälle.